Puijon tornin huoltotyöt auringonlaskussa

Uutiset / 01.08.2025

Kuopion suositun ja kuuluisan maamerkin, Puijon tornin ulkopintoihin, suoritettiin 30.7.2025 huoltotöitä nosturin korista käsin. Tilapalveluiden puitesopimustoimittajana meillä oli kunnia olla tässä urakoitsijana. Työt suoritettiin yön aikana, jotta ne häiritsisivät normaalia toimintaa Puijon virkistysalueella mahdollisimman vähän. Nostoalueella ei turvallisuussyistä saanut liikkua samaan aikaan. Kauas näkyvä nosturin puomi selkeästi houkutteli paikalle kiinnostuneita katsojia.

Tornin ulkopintojen huollon kaltaisissa töissä vallitsevat täysin poikkeavat olosuhteet, jotka tuli ottaa tarkkaan huomioon. Erityisen tärkeään asemaan nousikin työn huolellinen ennakkosuunnittelu ja siihen valmistautuminen. Nosturin kori oli noin 50 metrin korkeudessa ja tehtävään oli varauduttu monipuolisella rakennustarvikevarastolla, josta tarpeen mukaan löytyisi sopivat tarvikkeet myös yöllä. Vaativaa työ oli myös tekijöilleen ja kylmähermoiset ammattilaisemme jatkoivatkin huoltotöitä aina pikkutunneille saakka. Aamun sarastaessa työt oli saatu onnistuneesti päätökseen. Myös tekijät kuvailivat kokemusta ikimuistoiseksi, josta voinee jonkun tarinan kertoa vielä myöhemminkin.

Puijon torni avattiin jälleen aamulla normaalisti palvelemaan asiakkaitaan. Asianmukaisella kunnossapidolla Puijon torni ilahduttaa paikallisia asukkaita ja alueella vierailevia vielä pitkään.

Nykyinen torni on rakennettu vuosina 1962-1963, ja se avattiin yleisölle 27. heinäkuuta 1963. Torni on 75 metriä korkea ja se sijaitsee 224 metriä Kallaveden yläpuolella. Tornissa sijaitsee näköalatasanne, kahvio ja ravintola. Puijo on suosittu virkistys- ja ulkoilualue, jossa pääsee monipuolisesti eri aktiviteettien ja lajien pariin tai vain nauttimaan luonnonsuojelualueen tarjoamista elämyksistä metsän keskellä.

Takaisin